Vapauden tunne, se ei vältämättä ole mikään hiivatin harhaluulo. Tunne kuin tunne, yksikään ei kestä ikuisesti. Arvot, Tavoitteet ja oma identiteetti, ne ovat vähän pidempään kestäviä ominaisuuksia, tai niin annan itselleen luvan toivoa.
Todella harva meistä ihmisistä on oikeasti syntynyt kärsimään, minäkin luulin ennen vanhaa niin. No, nyt olen vapaa, en enään niin usein kuvittelee että kärsin, se on harvinaista. Menneisyys on mikä se on, nyt on nyt.
Toivo, sen täytyy säilyä, ja se on täysin mahdollista valjastaa positiiviset kokemukset, vaikka he olivat lyhytkestoisia. Päihteiden raskaat kahleet, he luovat oman todellisuuden. Minä olen tämän aineen orja. Ei tarvitse olla.
Nyt minun täytyy vielä mainita että se muutos lähtee itsestään, mutta kenenkään ei tarvitse kohdata ihan kaiken yksin. Kukaan ei pysty vetää teidän päät maailman todennäköiseti pimeämästä mestasta. Siihen menee yleensä se tietty aika ennen kuin usko omiin voimavaroihin, ja jossain vaiheessa täytyy toivoa että syntyy edes vähän uskoa. En ole mikään apu Jesse pallopää, mutta aika ok jäbä.
Toipumisorientoituneena lähdetään tähän päivään, ilan banderoolia, ilman kylmä empatia, omana itsenä. Jippii ay yeah lapsukaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti