Etappi

 Yksi matka on tullut päätökseen, sadan tunnin pituinen kokemus. Tämä kokemusasiantuntijan koulutus herätti enemmän muistoja kuin olisin uskonut.

Ei yksinkertaisesti voi tukea muita jos ei ole itse jatkuvasti tutkimassa myös oman itsensä. Tajusin vasta 3 viikkoa sitten että nyt on vedettävä sitä hätä jarru.

Uupumuksen kanssa ei kannata leikkiä niin kuin minä leikin jos ei halua palata pohjaan. Läheltä liippasi taas kerran, mutta minun toipuva ääni otti onneksi vallan minusta.

Koulukavereita tulee kieltämättä vähän ikävää, enemmän meidän huippuluokan opettajat. Heistä paisuu aitoa elämänhalua, harmi että se tarttuu niin harvoihin.

Onneksi en ollut enään täysin särkynyt kun aloitin tämän tietynlaisen mankeloinnin. Ehjäämpänä jatkan rintaman rinnalla, ja jatkan tietynlaista ampumista.

En päästä päättäjät niin helpolla kun he haluaisivat, oikein paljon voimia kaikille tasapuolisesti.

Toipuminen, onko se työtä?????????

 Minä, pari vuotta sitten. Alkuvaiheen ylpeys meinasi saada minut vähän aikaa sitten vielä kiinni. Nyt olen uupumuksen takia sairas lomaalla, ja se tuntuu hyvältä, ja pahalta. Onneksi hakeuduin takaisin avun piiriin, ja nyt olen eri tason avun tarpeessa.

Minä, ja traumat. Jokaisen kokemus on arvokas, ja meidän pitäisi olla samassa veneessä. Olen aina tuntenut itseäni ulkopuloiseksi, ja se on osaa minun tahdosta ylisuorittaa. Käytänössä unohdin rasvata omat jarrut ennen töihin lähtöä, mutta siinä on myös hyvät puolet. Jonkun täytyy tehdä työt, eikä jäädä ainoastaan höpöttämään omituisia.

Olen vielä hommissa, koulu loppuu ensi tiistaina. Kokemusasiantuntijan paperit laitetaan handuun, yeah.

Jonkinlainen terapia on tiedossa, ja nyt on se aikaa kohdata niitäkin osia minusta. Oikein hyvää kesää kaikille tasapuolisesti.

valoa päin

 Se pieni, ja kaunis päivän valopilkku. Joskus ei kehdata nähdä sitä. Minä en yritä luoda turhaa toivoa, en usko utopian. Pienessä muodossa sen pysty kuitenkin luomaan, lyhyeksi ajaksi. Tässäkin kuvassa osa jengistä pitää valon loitolla, osa sukeltaa sitä päin.

Olen myös toipuva työnarkomaani, oikeasti. Omasta asennesta johtuen jengi oikein välillä ei ymmärä miten kestän. Nyt tuli stop, saman nimistä paikka kohti, ja henkilökohtaisella tasolla. Olen tyuöuupumksesta johtuen sairaslomaalla, ja kestosta en ole vielä täysin varma.

Olin niin väsynyt etten jaksanut edes töisää enään tsempata muita, ja niin ei saisi käydä. Yksi myrskyinen ihmissuhde vei omat osat voimavaroista. Olen taas lineaarinen singulaarinen kompastuva luonnon dorka. Sinkkumies, ei sillä ole mitään väli. 

Kirjailijana minun kutsumus on ravistella ihmisiä, päättäjät, toipuvat, ketä tahansa. Joskus osuun, ja saan jonkun miettimään sitä oma ei niin pientä paska toiminta. Haluammeko oikeasti rakentaa parempaa tulevaisuutta? Minusta tuntuu että liian moni odottaa että kyllä joku hoitaa. Vittu, nyt se pää ahterista, ja lujaa.

Kaiken ei voi aina sanoa kauniilla tavalla. Tämä maailman tilanne hajottaa mun päätä, ja jengi halua silti pitää ainoastaan hauskaa. Minulle nyt, ja vittu heti. Ahneus, itsekeskeisyys, sitä ikuista todellisuuden pakoon juoksemista. Näihin tämä ihmiskunta kompastuu, siitä ei pääse mihinkään. 

Puheet, nostetaanpas joskus sanat tekojen tasolle. Minä kierrätän, minä en ylikuluta, minä mietin mitä kulutan, ja milloin. Voinko tehdä sen enenempää, ehkä...Oikein hyvää viikonloppua kaikille tasapuolisesti.

Prossessin kulku

 Toipuminen, elämä, hyvät ja huonot puolet. Kaikki ovat osana tätä kokonaista prossessia. Itse tipahdin neljä viikkoa sitten retkahtamalla alkuvaiheeseen. Onneksi se jäi yhteen päivään, ennen yksi huikka aiheutti moneen viikojen itsetuho fiasko. 

Se on kieltämättä näin että erittäin läheinen parisuhde pistää alastomaksi, ja en puhua ainoastaan kledjuista. Meille molemmille heräsi omat traumat, ja nyt pidetään pidempää " luovaa " taukoa. Molemmat ollan laiminlyöneet sitä elintärkeää omahoitoa. No more.

Olen hölmönä yrittänyt ainoastaan työn kautta hoitaa itseni, ja se kostauttui taas. Jätin pariksi kuukaudeksi ryhmät väliin, en jaksanut nähdä omalla ajalla muita toipuvia. Toipumisväsymys iski toden teolla. Ja minä pidin turppani kiinni. 

Älkää missään nimessä sortukaa tähän ylisuorittamisen, yliajatteluun hoitakaa tätä kuolema aiheuttavaa sairautta säännöllisesti. Oikein paljon toipumisen iloa kaikille.