Eloisa Elokuu

 Maanantai, työmatka, ja tuhansia ajatuksia. No, se kuuluu aina uuden viikon alkuun. Se olisi kuulkaa 31 päivän eloisa meininkiä edessä, nyt on Elokuu.

Ai miksi eloisaa? Kompastuskivien ylittäminen jatkuu.

Se on hyvä aivo jumppa. Omassa päässä voi poistaa mahdollisesti eteen tulevat esteet. Aivot taitavat jo olla hiessä, mutta venttiilit ovat huollettu.

Ei tarvitse päästä muuta kuin lämpimät höyryt vaikka jo tämän kuun puolivälissä tulee joukkoliikenteen talviaikataulu voimaan.

Rokki soi ja henkselit paukkuvat, näillä mennään.

Hoito.....

 Me olemme riippuvaisia, se on mikä on. Toipumisen kuuluu että hoidetaan tätä sairautta, eikä ruokitaan sitä. Jos ei itse pysty tekemään omalle addiktiiviselle käyttäytymisellään mitään niin kande aika hiivatin nopeasti pyytää apua.

Se että tehdään omasta sekoitusta isoa numeroa ryhmässä vaarantaa muiden toipuvien turva. Jos oma peli on likainen niin täytyy käydä kääntää potut ympäri ja toivoa että pesurätti ei ole mullan peitossa.

Eli lyhyesti sanottuna pistää nyt saatana se oma maailma kondiksen ennen kuin edes kuvittele että pystyy auttamaan muita, ja taas vaihteeksi, piste.

No, tänään on uusi päivä. Todennäköisesti siitä tulee hyvä. Palataan asiaan.

Elämän voitto

 Luonto, se jaksaa sinnitellä. En tiedä teistä, mutta minulla on viime aikoina ollut sellainen fiilis että joku uusi sisäinen kukka puskee itsensä ihostani läpi. Se tuntuu alussa kyllä oudolta, luulin että mulla alkaa joku kehollinen keski-iän kriisi. 

Se on vain näin että keho toipuu eri vaiheissa kuin lopettaa mömmöjen syömiset. Se vaatii kyllä myös sitä oma panosta. Sännöllinen itsehoito on se sopiva kehollisten lukkojen avain. Se on itseasiassa aika hiivatin vapauttavaa kun pitää itsensä jonkinnäköisessä kunnossa. Minua ei haittaa paskakaan että alkaa olla snadi papparaisen maha. 

Oma keho voi oikeasti kuunnella, myös muissa tapauksissa kuin vuosisadan vessahädässä. Ja, jos te asioitte muiden kanssa niin pitäkää PLEASE omasta hygieniasta kiinni. Joskus toivon ihan oikeasti että olisi joku mobiili vessapytty ja saippuapullo messissä. Kyllä nyt vittu jokainen tietää että luonto kutsuu, ja aina voittaa. 

Osa-aikainen pikku tarkkuus kuuluu tähän pakettiin, piste. No, se siitä. Jatketaanpas elämästä. Se vie raittiina aivan uskomattomin suuntiin. Mennään valoa päin niin kauan kuin sitä riittää, ja muistakaa olla menemättä punaisia päin. Pappa kiittää.

Toivo

Toivo, täysin aliarvostettu tunne. Sitä unohtaa niin helposti kun ainoastaan suorittaa, ja ajattelee kielteisesti. No, mitä tässä kuvassa on niin toivoa herättävää? Luonnon aito kauneus. Se jää tällä maailman menolla liian usein huomamatta. 

Yksi hyvä konsti löytää toivo on unelmakartan teko. Lohtu, toivo ja iloa ovat erittäin tärkeitä osia toipumisesta, eli elämisestä. Jos on ihan surkea olo voi ottaa itsensä niskasta kiinni ja lähteä kävelylle, katsella vähän taivasta tai seurata muiden menoa. Jotain muuta kuin se että jää vellomaan omaan paskaan. 

Ilman yhtään toivoa on aika pirun vaikkeaa elää, ja se olotila voi aiheuttaa vähän vakavampia vaurioita. Siitä voi seuraa että eristäydytään, luovutetaan ja ollaan välittämättä mistään, tai kenestäkään. Jokainen kärsii, enemmän tai vähemmän. 

Kai minä yritän taas sanoa ettei synny muuta kuin märkiä pieruja jos kuvittelee olevansa joku uhri. Se ei johda mihinkään, ei edes linnanmäelle. Ehkä se on parempi että mennään saman tien pyytämään apua joltain, ja otetaan nöyränä hyvät neuvot vastaan. Ei muuta, kiitos. 
 

Ennakoluulot....

 Mitäköhän näistä tulee isona? Täh? Nehän ovat vaan jotain kevän ilmestyksiä, ei niistäkään tule muuta kuin paska! Jotkut vanhat baarikarhut eivät ilmeisesti halua nähdä sitä aitoa päivänvaloa. Kuulkaas, se että olettaa asioiden olevan jotain mikä mielyttää ei johda mihinkään muuhun kuin suoraan kankkulan kaivoon. 

Minäkin oletin aikoinaan että olen fiksumpi kuin muut. Onneksi oman kylppärin peili oli siinä aamuna kuin viimeksi heräsin vuosisadan krapulan puhdas, ja näytti aika hiton kirkkaana missä mennään. Se itsensä kusettaminen loppuu siihen, ainakin päihteiden suhteen. 

Loput hoituu omassa tahdissa kun pysyy toipumisessa mukana. Jos on kielteisellä asenteella varustettu niin joutuu kyllä turhan usein palata alkumetreille. Ja jokainen retkahdus voi olla se viimeinen hupireissu. Just so you know! 

Kyllä meikäläinen kestää teidän naurettavaa touhua, ja kirjoitan siitä niin saakelin kauan että sanat tulevat jopa muiden korvista, PISTE! No more monkey business, banaaneja saa edelleen syödä. Ei muuta!

Kiertokulku

 Meidän sielumaisema kiertää samalla tavalla kuin elämä. Mekin olemme jatkuvan muutoksen kiertuella, ja päämäärä ei ole aina itsestään selvä. Juuri tämän takia on erittäin tärkeää muista pysähtyä. Se mikä tapahtuu eilen varmaan vaikuttaa ylihuomisen, mutta sillä ei ole juuri nyt mitään merkitystä. 

Kun pysähtyy hetkessä voi tuntua siltä että se kiertävä ympyrä sulkeutuu. Silloin saa antaa itselleen luvan unelmoida, ja oma mielikuvitus on rajana. Monille addikteille, myös minulla, on sellainen hieno taipumus unelmoida vaarallisista asioista. Missä se raja sitten menee? 

Sen rajan jokainen joutuu itse vetää, mutta unelmista saa keskustella, ja ehkä voidaan ryhtyä yhdessä unelmoida. Aika ehkä näyttää. Pienistä unelmista voi syntyä jotain vähän suurempaa, ja joskus on ryhdyttävää itse tekemään asioille jotain. 

Jopa yksi lyhyt lenkki( ei makkara) päivässä voi tuoda jotain yllättävää. Itse en todellakaan ole ryhtymässä enkeliksi, mutta minussa on jo pitkään palanut se aidon elämän liekki, ja se johtuu siitä että se raittiuden unelma alkaa toteutua.  

Minä sanon tämän nyt vielä kerran. Kukaan ei voi toipua/elää teidän puolesta, ja kukaan ei voi elää toisen elämä. Se oma identiteetti on löydettävä, kävi miten kävi. Tämä ei todellakaan tarkoita sitä että joutuu yksin kohdata tätä rintama, mutta vastuun ottaminen omasta toipumisesta/elämästä on toivottu, ja ei ainoastaan minun kohdalla. 

Tämä koko hiivatin järjestelmä voi kaatua jos me emme aleta skarpamaan, eli peffat ylös penkiltä, ja liikkelle kiitos, ja näkemiin. 

Kylmänä rinkiin

 Joo, taas tuli todettua että työkokemuksesta on edelleen hyötyä. Asennevamma ei kuulu meikäläisen työkalupakkiin. Saavuin paikalle ja ihmettelin missä muut ovat. 

No, ei se MID. Hörppäsin aamu tsumpit ja sain päivän käskyn. Sisäinen pakka ei heilunut olleenkaan. Minusta tuntuu että olen pirun kovan sisäisen muutostyön ansiosta päässyt stressihäiriöstä eroon.

Eli, kannattaako toipua? Mitä hittoa luulette että meitsin vastaus on? Hell yeah 😃.

Työstäkää niitä sisäisiä esteitä ja nautikaa puhtaasta elämästä. Ei muuta tähän hätään.

uidaanko?

 Meri, meidän elämänlähde. Nyt tullaan taas siihen miten tärkeää luonto on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Minua edelleen ärsyttää miten paljon me ihmiset pidetään sitä vihollisena. Ihmiset haukkuvat sitä pahikseksi koska moni meistä eivät uskalla kohdata sitä oma pientä todellisuutta. Me olemme osa sitä, piste. 

Minä varmaan jauhaan tästä samasta "paskasta" niin kauan kuin elään. Se on täysin luonnollista myöntää että olemme riippuvaisia luonnosta. Ja kaiken lisäksi luonnon rauha on melkein paras yksinäisyyden vastalääke. Siellä syntyy aito yhteenkuluvuuden tunne, ja sen voimalla voi ymmärtää mitä oikeasti tarvitsee. 

Sosiaalinen älykkyys

 Huomenta kanssa kulkijat. Vaikka olemme kaikki yksilöitä niin olemme kuitenkin samassa veneessä. 

Se on tultava selväksi että meillä ei ole varaa eristäytyä tässä nykyisessä maailmassa. Sosiaalisia taitoja voi oppia, voi vaikka oman huonekasvin kanssa keskustella, en kyllä osaa sanoa miten he reagoivat kun höpötetään heille jotain omituisia juttuja, mutta jostain sen täytyy lähteä.

On myös mahdollista harjoitella oman sisäisen keskustelun kautta. Siinä hommassa ei saa missään nimessä uskoa että tilanne sujuu toivotulla tavalla.

Turvallisempi tapa aloittaa toisen kanssa keskustelun on kuunnella, ajatella ja jopa tuntea mitä asia toisella ikinä onkaan. 

Sosiaalisessa tilanteessa on täysin turha tehdä heti alkuun itsestään suurta numeroa. Se on itseasiassa aika hiton ärsyttävää.

Hyvää päivää, hyvä alkulause. Kiitos, vielä parempi vaihtoehto. Mitä oikeasti kuuluu? Se voi viedä keskustelun ihan uudelle tasolle.

Puhukaa tuttavien kanssa, tämä vinkki on teitä sulkeutuneita papparaisia varten. Vittu mitä paskaa on kuultu jo, olisi kyllä korkeinta aika hioa näitä verbaalisia kielenkäyttö taitoja.

Hyvää Heinäkuun jatkoa kaikille reipaalle heinähatuille.

elinvoima

 Meille addikteille on käytännössä pako päättää haluammeko elää todellisuudessa vai omissa harhaluuloissa. Tämän sairauden tuottamat tunteet sekoittavat meidän loogista ajattelukykyä. Usein meissä syntyy itsetuhoisuuden pakkomieli. Me leikkimme liian kuumalla tulella. Tietyt sielun polttomerkit eivät häviä ilman pitkää, pitkää ja vielä pidempää kuntouttavaa hoitoa. 

Toipumisessa ei ole "mutta" vaihtoehtona, ja minä en todellakaan tarkoita että tätä prosessi ei saa katsoa monista kulmista. Se menee niin että tiettyjen valintojen suhteen ei ole omalla tahdolla minkänsortista valtaa. Minä suosittelen lämpimästi että kuuntelette mitä meidän ihanat viisaammat kertovat teille ilman että he vaativat yhtään vastapalvelu. 

Älkää missään nimessä uskokaa kaikki mitä te kuulette, tässä sirkuksessa on aika moni pelle liikkeellä. Se aito itsenäinen ajattelu onnistuu ainoastaan rehellisen itsetutkiskelun yhteydessä. Ja näitä oivalluksia täytyy jakaa muiden aitojen toipuvien kanssa. 

Heitä on, ja heitä kannattaa etsiä niin kauan kun on tarvetta. Do not quit. Öitä.....

kasvukausi

 Minä muistan niitä lapsuuden kesiä, mummo "pakotti" lähteä kerämään marjoja, sieniä ja tietoa. Vedet piti hakea lähteestä, ja ulkohuusi kuuluu siihen lomapakettiin. Ajoittain se kyllä tuntuu seikkailulta, ajoittain painajaiselta. 

Haluaisin tänä kesänä saada korvavaan kokemuksen, ja meinaan pikkuhiljaa pistää töpinäksi. Ajattelin nauttia luonnosta niin kauan kun se on mahdollista. Mitä tahansa voi tapahtua, voihan se olla että minulla ei ole kohta muuta poimittavaa kuin joku hikinen jalkasieni. 

Tutkitaan, haistellaan ja maistellaan. Kuulostaa jo kaljamainoksen tekstiltä, whoops. No, kun on tutkittu, haisteltu ja maisteltu perustan varmaan jonkun luonnollisen toipumispolkulahkon. Jakaan sitten toipumisen liittyvää aivopesua.  

Kelpaako.....

Täällä Helsingissä me asumme kaupungissa jossa on " vielä" luonnonsuojelualueita. Kävin elämäni ensimmäisen kerran Ruukinkoskella, ja olin taas vaihteeksi enemmän kuin otettu. Ihmettelleen joka päivä mikä hitto siinä on niin haastavaa kun voisi yrittää edes osoittaa vähän kiitollisuutta. 

Minä en voi ymmärtää mitä pelottavaa luonnon kauneudessa on. Onko se niin raakaa että sitä on mahdotonta nielaista ilman että pää hajoa? Ilmeisesti on. Minä en ainakaan jää valittamaan kun tämä aito puhtaus katoa. Meidän aika on vähissä, ja jos tämä tuhoinen itsekeskeisyys ei lopu niin nämät leikit loppuvat aika vitun äkkiin. 

Vitut tosta yhdestä puhtaasta joesta, vitut puhtaasta ilmasta, vitut kaikesta. Minä MYYN mielummin oman sielun luonnolle kuin tälle ylikulutuksen sirkuksen johtajalle. Syökää sitä pullaa niin kauan kuin sitä saa. Painatkaa ihan rauhassa napit kaakkoon, ja nautikaa ostovimmasta. Öitä, ja näkemmiin. 
 

faceless

 Tämä kuva kerto paljon enemmän kuin moni ehkä usko. Pysähdyttävä? Kyllä, ja monilla tavoilla. Tämä ilmestys symboloi sen tosiasian miten vaikeaa monilla on näyttää mitä heidän sisällä tapahtuu. Se on yksi vitun paha harhaluulo kun usko olevansa kasvoton tästä addiktiosta johtuen. 

Jokaisessa on edes jotain muuta, ja minä kutsun sitä aidoksi elämänhaluksi. Se yksinkertaisesti vaatii sen että tutkia oma sisäistä maailma ennen kuin selviää kuka oikeasti on. Ja lisää löytyy koka ajan, sehän on tässä toipumisessa niin saakelin ihanaa ettei valmistuu. Toipuminen on prosessi, eikä mikään hiton skaba. 

Rintamalla ei jaeta mitalleja, mutta halleja voi saada. Have a good one folks!

tyyneyden ranta

 Pään sisäinen turvapaikka, pilkkomalla kokemuksia ja muistoja sen luominen onnistuu. Tämän prosessin alkuvaihe on täynnä haasteita, kysymyksiä ja epävarmuutta. Mutta, henkinen kasvu vaatii sen että rikkoa omat tunnelukot. Se ei onnistuu yhdenkään toisen ihmisen toimesta, mutta hyviä neuvoja voi saada. Minulle meni koko ensimmäinen raitis vuosi siihen kunnes ymmärsin mitä oikeasti pelkään. 

Pitkän työn tuloksena osaan rohkeammin suhtautua pelottaviin tilanteisiin. En tiedä teistä, mutta yksikään toinen tunne ei ole estänyt minua niin paljon kuin pelko. Se kuuluu yhtä paljon tähän toipumispakettiin kuin tämä ihana sairaus. Ilman lääkettömiä ahdistuksen hallintakeinoja en olisi ikinä päässyt tähän pisteseen. 

Minä en jaksa enään jauhaa niistä asioista joita pelkäsin, tai niistä ihmisistä. Tämä tunne kulkee minun alitajunnassa koko ajan mukana, ja se on salakavala paskiainen. Se saa luvan levätä vastarannalla niin kauan kunnes se oppi uida omiin voimiin, takaisin pappan luokse. Öitä 

korkeuksissa

 Yeah, olen nyt vähän yli kuukausi seurannut näiden pihapuiden elämä. Yksi käpytikka, jokunen orava ja jotain pikkulintuja. Sitä touhua on okiein kivaa seurata, katuelämän vastapainoksi. Oma pikku viidakko, se siitä. Uusi viikko, uudet jutut. Päivä saa näyttää mitä eteen heitetään.

Palataanpas juuritasolle, poimitaan maasta pienimmätkin toivon siemenet, ja levitetään niitä muiden löydettäväksi. Sairaalaan piha on tämän hetken pommituksen kohde, siellä on toivon siemenet väärissä ruukkuissa. Sekoitetaan pakka, ja pistetään tohinnaksi. See ya later

Rauhaa......

 Tämä oli yksi niistä hetkistä kun tunsin luuni ytimissä että se aika kyllä näyttää, ja kulkea omassa tahdissa. Pysähdy, älä luovuta. Palasin omien juurten tasolla joita luulin menettäneeksi, ja lopullisesti. Palasin mielessäni lapsuuteni kesiin, ja ensimmäisiin muistoihin. Kesän lämpö, luonto ja sielunrauha. 

Minulle kerrottiin joskus että me vietettiin neljä viikkoa landella kun palatiin äitini kanssa naistenklinikkalta. Tämä lyhyt aika leimasi minun sieluni lopullisesti. Vaikka olen ollut hulluuden partaalla en ole ikinä luopunut rakkaudesta luontoon. 

Se kulkee sydämessäni vaikka olisin betonilla peitetty. Se on vaan kylmä tosiasia ettemme voida luonnon voimalla mitään. Minä saan siitä " tiedosta" lohtua, ja yksikään ihminen ei pystyy samaan temppuun. Sen päätöksen minä kannan lapsuudessani mukaan. Ei muuta.