Onko niin paljon likaista pyykkiä jäänyt omassa elämässä pesemättä ettei edes kehtaa pyytää lupaa kaataa toiseen niskaan?
Tietyt johtajat toimivat tämän rintaman keskellä juuri näin, ja pyytämättä anteeksi. Sitten valitetaan että kansalaiset antavat periksi. Mietin tällä hetkellä aika hiivatin tarkkaan oman turvallisuuden roolia.
En ole mikään f-luokan näyttelijä, minun toipuva ääni huutaa etten saa oikein hyväksyä kaiken mitä heikoimmassa asemassa oleville ihmisille tehdään, ja olen oppinut etten voi auttaa kuin ainoastaan siinä hetkessä kun saan mahdollisuuden.
Välillä tekisi edelleen mieli tehdä jotain oikein mullistava, mutta en anna näin voimakkaille vaarallisille tunteille tilaa.
Jotkut haluavat peittää kaiken, se ei onnistu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti