se hiipivä kuormitus

Joskus käy niin että henkinen tasapaino heiluu, ja välillä se tapahtuu täysin yllättäin. Se tuntuu raskaalta, mutta se kuuluu toipumiseen. Takapakkeja, ja pieniä ylösnousuja. Minulle tämä ihmisten paljous ahtaassa paikassa on paha paikka. Varsinkin jos olen yliväsynyt. Pirteänä en voisi oikein välittää, mutta huonosti nukutun yön jälkeen tekisi ajoittain mieli sanoa suksikaa kaikki haneen.

Stressihäiriöön kuuluu että välillä tuntuu siltä kuin kaikki kaatuisi päälle. Ja sitten vielä tämä niin ihanaaaa ihmisten hälläväli touhu, voi vittu sentään. Antakaa muille, edes metrossa, tila hengittää. Onneksi se tapahtuu nykyään erittäin harvoin kuin tuntuu siltä että on mahdotonta olla. Ihan yllättäin lapsuuden kauhuskenaariot pulpahtivat päähän, ja lujaa. 

Onneksi olen perinnyt faijalta yhden tietyn ilmeen, eli se kerto aika suoraan että jos tulet liian lähelle se tapahtuu täysin omalla vastuulla. Se syvälle juurtunut massiivinen pelko aiheuttaa minussa ajoittain vihan tunnetta. En voi edes siettää oma itseäni kuin olen siinä tilassa, mutta tänään on uusi päivä. Kirjoitellaan vähän niitä näitä, jumpataan myös henkisesti, ja nautitaan tästä päivästä. 

Puhuminen voittaa kaman kayttö 6-0. Se on fakta. Kiitos ymmärryksestä.