AK69

 

Mitäköhän tämä kuva yrittää kertoa? Minun siskoni lapsuuden ja nuoruuden kauhuelokuvasta. Minun isä oikeasti valvoi häntä kuin petoeläin. Hänen lävitsetunkevaa raivoavaa ilme seurasi minun sisko kuin nykyiset valvontakamerat tekevät. 

Yksi pieni ja täysin mitättämätön fiba aiheutti väkivallan näytöstä. Siskoni avunhuudot soivat vieläkin minun sieluni korvissa. Mutta, minä en ole se jota on hakattu tajuttomaksi ja raiskattu kaupan päälle. Jouduin sivusta katsoa ja kuulla sen mitä minun rakas sisko joutuu käydä läpi. 

Hän oli myös lapsuudesta lähtien erittäin lämminhenkinen ja empaattinen ihminen. Hän osasi hymyillä kauniimmin kuin moni filmitähti. Se hymy katosi yhtä nopeasti kuin elokuvanäytökset kankaalta. 

Se ei ole vielä aidosti palannut, ja tuskin se palaa. Hänen kohtalonsa takia en suostu tekemään omasta kärsimyksestä numeroa. Niin hullulta kuin se kuulostaa, hänen kärsimys on auttanut minua toipumisessa. 

Hän kuitenkin uskalsi jo teininä lähteä kotolta helvettiin ja perusti jo hyvin nuorena omaa perhettä. Hän kykeni käyttämään sitä paniikkia ja raivoa rakennuspalikoina, hänellä on aina säilynyt toivoa paremmasta.

Hän jos joku on minun maailmassa yksi vahvimmista naisista johon olen törmännyt. Olen antanut hänelle anteeksi, jopa siitä että hän syyti minua kaikesta mitä meidän kodissa tapahtuu. 

Hän on niin rikkinäinen ettei suostu ottamaan omalta veljeltä tukea vastaan. Se piire on meissä molemissa, mutta minä olen jollain ihme konstilla hyväksynyt että ansaitsen lohtua. Tiedän etten voi pelastaa häntä, mutta juuri tänään se repiä minun sydäntä kahtia. 

En hitto ikinä tulee kirjoittaa hänen nimensä tähän, se ei kuuluu teille. Välillä toivon että minulla olisi vara matkustaa Saksaan ja näyttää hänen miehelle missä se kaappi seisoo. Se ei onnistu, tiedän. Hänellä on pysyvä varaus minun sielussa, ja sen täytyy riitää.