Toipuminen

Tästä se lähti, etänä ja sitten livenä. Join viimeisen pilsnerin 17.01.2021 ja aloitin omat toipumisduunit 27.01.2021 KRITSIN etäryhmässä. Se oli yksi niistä kuuluisista keskiviikon iltakaffe palavereista, ja se kesti kolme tuntia. 

Sain aika raakana kuulla mitä se avun saaminen meitsiltä vaatii, ja luulen vieläkin välillä että meitsille kävi aikamoinen flaksi. Kuuntelin, mietiskelin ja annoin jutun tehdä taikatemppunsa. Siitä tämä ihanaa ja ajoittain aika saakelin rasittava tunnerumba alkoi, ja loppua en näe edelleenkään. 

Olin niin pihalla että mul meni noin viikko ennen kuin sain tietsikan ja puhelimen toiminta kuntoon. Olen siitä episodista lähtien pistänyt tärkeät jutut paperille. 

Mutta, omasta halusta ja tahdosta se kuitenkin alkoi, pakottin itseäni menemään niin paljon oman mukavuusaluen ulkopuolelle kuin pää määräsi. Ei ollut enään muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä toimimaan, ja olen saanut vertaisilta niin ihanan luokan rakentavaa palautetta että uskon oikeasti olevani oikealla polulla.

Meneisyyden peilikuva ei ole enään niin sumuinen, näen sen jopa värisenä. Vihreä on meitsin alku väri, se on juurtunut jonnekin syvään. Haluan oikeasti jakaa sitä niin pirun hyvää mitä olen saanut, mihin suuntaan se kehittyy on ajan rataista kiinni. 

Olen sitä mieltä että tämä päihdesirkus on siitä syystä räjähtänyt että me kaikki kärsimme toivottomuudesta ja yksinnäisyydestä. Minä olen löytänyt toivon vertaisten silmistä, ja myös omassa sydämessä. Me joudumme kaikki käydä tätä oma kamnpailua, mutta kun joku aito guru tarjoa muina miehenä elämänlankkaan, tarttukaa siihen ja älkää ikinä päästäkä siitä irti.