Katutaide, se vetää moni kansalaista sanattomaksi. Kolmas " perinne ". Tietyille ryhmässä käyville perinteet ovat tuttuja juttuja. To enrich = hyvän vaaliminen, ja plussat päälle. Ruin = tuhoa. Jokaisella meistä on omat insipraation lähteet. Minulle toimii suora puhe, ja toiminta. Siitä saan tarvitun potkun parantaa mm. miten oma toimintaa, ja puhe, vaikkuttavat muihin.
Otetaan kävelyä esimerkiksi. Aika suoraa toimintaa, en tarkoita että eksytään määränpäästä. Baarit, jne. Jokainen saa kävellä minne ikinä halua, yleiset tilat ovat meitä kaikkia varten. Minä tykkään kävellä, se on aika toimivaa stressin purkamiskeino. Mitä useampaa määränpäätä, sen paremmin matka sujuu.
Mutta, eiköhän se menee niin että pelkkä puhetta ei riitä? Usein vastaus on kyllä. Varsinkin tässä valitettavasti globaalisessa tilanteessa. Viime aikoina se on tuntunut siltä että päihdesirkuksen pitäjät ovat aloittaneet uuden kiertueen.
Tarjontaa kasvaa nopeammin kuin lehdistö edes huomaa. Mutta, vaalitaan nyt sitä hyvää, ja aitoa mitä on olemassa. Se on, joka ikinen aamu tai yö, mahdollista ottaa sitä ensimmäistä askelta raittiutta kohti. Joskus täytyy olla niin rohkeaa että pyyttää apua ennen kuin on myöntänyt itselleen että on avun tarpeessa.
Mutta, suositelen avun haun yhteydessä suoraa puhetta. Se on jo teko. Tietyissä tilanteissa sanan voima riittää. Sitten kun oma asia on kerrottu, on reilusti aikaa kuunnella. Yritäkää hyväksyä että addiktio sairauden täytyy hoitaa ensisijaisesti. Siis, jos ei ole muuta välitöntä hengenvaaraa.
Minä haluan jo tässä vaiheessa kiittää teitä, reippaat lukijat. Toivottavasti olen voinut olla avuksi. Nyt väsyttää, ja nälkäkiukku alkaa noustaa kehiin. Pitäkää itsestänne huolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti