Tämä oli yksi niistä hetkistä kun tunsin luuni ytimissä että se aika kyllä näyttää, ja kulkea omassa tahdissa. Pysähdy, älä luovuta. Palasin omien juurten tasolla joita luulin menettäneeksi, ja lopullisesti. Palasin mielessäni lapsuuteni kesiin, ja ensimmäisiin muistoihin. Kesän lämpö, luonto ja sielunrauha.
Minulle kerrottiin joskus että me vietettiin neljä viikkoa landella kun palatiin äitini kanssa naistenklinikkalta. Tämä lyhyt aika leimasi minun sieluni lopullisesti. Vaikka olen ollut hulluuden partaalla en ole ikinä luopunut rakkaudesta luontoon.
Se kulkee sydämessäni vaikka olisin betonilla peitetty. Se on vaan kylmä tosiasia ettemme voida luonnon voimalla mitään. Minä saan siitä " tiedosta" lohtua, ja yksikään ihminen ei pystyy samaan temppuun. Sen päätöksen minä kannan lapsuudessani mukaan. Ei muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti