tiistai 1. maaliskuuta 2022

BALLS


 

Meidän teot, meidän kannustavat puheet. Hyvin suunniteltu ei ole aina puoliksi tehty. Meidän oma mielikuva huijaa meitä jos me jäämme sen valtaan. Kirjoittajana haluan ilmaista myös näitä pähkinäboltsin teorioita, kysymyksiä ja joskus ratkaisuja.

Miksi olen niin pirun utelias? Koska meitsin aivojen rakenne pakottaa, en hitto jaksa jättää moni asia sikseen.

Ihmettelen välillä vielä mikä on mukamas estänyt minut aloittaakseen tätä kummallista touhua mikä kutustaan aidoksi elämäksi. Pelko ja pakomatka. Päihteet, ja aika hiton rajaton määrä.

Pallot, ne ovat edelleen pyöreitä. Onneksi ne eivät ole kasvanneet neliskanttiseksi. Se siitä. Nyt on ainakin yksi turhanpäivän päähänpistos tuhottu. 

Kysyn usein lähinnä itseltään mitä meitä vaivaa. Teoriat jne. Minusta tuntuu että se on se fyrkkapirun kahlitsevaa ote. Voisiko Marsilaiset siepata näitä tietyn prosenttijengin jäseniä?

Sinnehän suurin osa heistä toivoa pääsevänsä, uusi paalo, uudet leikit. Todennäköisesti kultaharkot vaihtavat värinsä kun joutuvat sopeutua uuteen ympäristöön. 

Ehkä he sitten alkavat trokata meille marsilaista vettä, ja joku pressa varmasti lahjoittaa tuoton nimessä kaivinkoneen heille. 

Meidän pallon ytimessä kiehua, ja yli. Se raaka voima on heräämässä, ja syö meitä alkupalana. Tämä Pandemia on vasta lämppärinä kiertävä bändi, liput jaettiin ilmaiseksi.

Me emme voida jäädä katsomoon seisomaan, ja jos joillakin on pakko hyvittää, sanon sen nyt vittu suorana. Yksi prosentti meidän väestöstä, nyt on korkeinta aikaa ostaa design housut joissa on avoimet taskut. Kai nyt joku muotiguru on ostettavissa teidän perustarpeita varten, vai olisiko se liian noloa näyttäytyä Catwalkilla juuri sellaisena vati päänä kuin periaatteessa on? 

Joku oikein viliintynyt aktivisti tulle teille kutsumatta kaffeille, ja saatte siiten kuulla haukut siitä että kahvipavut eivät ole kestävästi tuotettuja. Jos erehdytte tarjoamaan kaffet muovimukeista, olette omassa liemessä. Toivottavasti se likainen ja kuplivaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 Hei kaikille, blogin nimi on vaihdettu. Syy on että luonto on auttanut minua toipumaan, ja olen tämän matkan aikana ollut yhtä monta kertaa...