Nimileikit

 Sukunimeni on Kuusisaari, ja en omistaa venettä. Olin tuettulla "lomalla", ja mul oli pakko käydä joka päivä lähialuella lenkkeilemässä. Liikunta on hyvä lääke. Näihin nimi mokiin olen usein törmännyt. Onhan Kuusisaari, varsinkin ulkomaalaisille, vaikeaa lausua. Point taken.

Voihan Kussaari myös olla aito sukunimi, mistä minä tietäisin? Palataanpas Deutschlandian, voi jukumandera. Lista olisi turhan pitkä, mutta niin kuin kaikissa koulussa aamuisin tehdään, Sakasassa luetaan  opiskelioiden nimet ääneen. 

Lapselle se ei ole kovin hauskaa kokemus. Minun piti aina korjata opettajien epätoivoiset yritykset lausua meitsin sukunimeä oikein. Minua hävetti jo muuten ihan tarpeeksi että olin syntynt siinä hullussa laumassa. Se oli todella noloa.

Sattuihan näitä hassuja tapauksia, minun edesmennyt eno, Paavo Clement, hyvin tunnettu tenor saksofonisti, raittistunut juoppo, ja sairaalla huumorintajula varustettu Papparainen kävi usein meidän  Runeberginkadulla sijaitsevassa kodissa vahtimassa meidän amstaffi koira nimeltään Bonnie.

He tsigasivat kimpassa golfia, ja Bonnie rupesi aina ulvoa kuin näki ruudussa vihreät " leikkikentät ". 

Hänelle oli taipumus jättää minun tyynyn päälle sitä ns. iltalukemista. Ouch! Se siitä. Paavo kävi päivällä  kylässä, hoiti Bonnien ja tyhjensi meidän jääkaappia. Normi show. Se oli hänen palkkansa. Minä tulin yksi ilta duunista kotiin, ja katselin rappukäytävän eteisessä asukkaiden nimiluettelo. 

Kuusisaaresta oli väsätty Kusisaari. Minusta se oli ihan ok, mutta mutsi oli vähän eri mieltä. Tämä yhteensattuma johtii taas siihen hiton vanhaan sukusotaan. Helvetin sekopää broidi, jne. Mä lähin kantakapakkaan, ja join tutun tyyliin pääni täyteen. 

Mun äidillä oli poikeuksellisen hyvää taito hajoittaa nimenomaan miesten päitä. Minä tunsin itseäni jo lapsena hänen vankina. Mun faija menetti osittain hänen touhusta johtuen oman mielenterveyteensä. 

Anyway, tämä sattuu vuonna 2015. Minun elämäni rakkaus, Pinky niminen staffi tyttö kuoli ilman mitään järkevää selitystä. Rupesin silloin oikein urakalla dokata, ja vedin piriä suoneen. Olin varmaan taas valvonnut muuan vuorokauden putkeen. 

Stadissa on saari nimeltään Kuusisaari. Minä rupesin hulluudessa syyttää mm. faijan sukua siitä että minulle kävi taas näin. Minulta on ryöstetty kaikki! Hitto että otti päähän. Saatanan surkimukset, miten te kehtaatte vallatta minun saarta? En ikinä saanut tietää.

Laitoin kaikki armeijatyypiset kampeet niskaan, olin lähdössä Kuusisaareen. Meinasin oikeasti lähteä. En päässyt pystyasennossa oman kämpän etuovelle. Simahdin, niin kuin aina. 

Olen kieltämättä edelleen sitä mieltä että siellä asu jotkut toisenlaiset ötökät kuin alkuperäiset saarelaiset. Mutta, onneksi se ajatus on siirtynyt putkiunelmien tasolle. Täytyy yksinkertaisesti olla kiitollinen siitä että olen elävien joukossa. 

Se on kyllä jännä mistä kaikesta voi noustaa takaisin sinne missä se päivänvalo ainakin ajoittain paistaa.