Maanantai??????

 Kun on viikon eka päivä, ei ole tekemistä, ei latinlattia taskussa, potuttaa. Sää oli sentään vähän mun puolella. Eksyin vanhoille kotiseuduille, tässä talossa asuin ensimmäiset kuukaudet Suomessa 18 vuoden ulkomaan kommenuksen jälkeen. 

Palasin joulukuussa 1996 Suomeen, olin enemmän kuin kyllästynyt sakemannien valtakuntaan. Siellä asuin 12 vuotta. Kanada vuosien jälkeen se maa tuntuu siltä että koko kansa oli jämähtynyt 40 lukuun. Opin kuitenkin puhumaan niin sujuvaa Saksan kieltä että kukaan ei oikein meinanut uskoa että olen ulkomaalainen. 

Minä, vanhan ajan livahtaja. Välillä jouduin aika tiukan syynnän alle. Moni kovan luokan Sakemanni diileri kuuluu siihen vanhaan kastiin. Ei viisumi, ei karkkia. Puhuin niin täydellistä perus Saksaa ettei yksikään trokkari kysynyt missä olen syntynyt. 

No, se niistä ajoista. Siellä aloitin kyllä päihteiden käytön. Vuonna 1990 aloitin kokaiinin käytön. Se ei alustakaan jäännyt yhden viivan päähän. Olin heti myytty. 6 vuoden putki.Vedin kahdessa päivässä 5 grammaa, ja tulin pari päivää sen jälkeen Suomeen. Se mikä jätetään ei seuraa mukana. Joo, ei mennyt kuin 12 tuntia, ja aloin ryypätä kuin elukka. Silloin mun alkoholin käyttö lähti oikeasti käsistä.

En silloin tajunnut että tämä madame addiction hyppiä aineesta toiseen. Mun kanssa hän ei tietenkään kehtannut pistää meidän tiivistä suhdetta poikki. Tämä kaksoisdraaman todellisuus ilmeni mulle vasta viime vuoden Helmikuussa. Yhdessä ryhmässä minulle sanottiin että älä selitä. Olet saakelin sairas ukko, tervetuloa jengiin. 

Tämä on se vertaistuen suola jonka olen saanut haavojen hoitoon. Silloin aloin ymmärtää että itsesääli höpinät eivät oikein kelpaa, jos halua saada tukea. Onneksi meitsin gurut eivät oikein reagoineet minun itkuihin. Yleensä kuulin : Joo, niin, no voi voi sentään. 

Minua ihmetyttää vieläkin kun kuulen että juopot ovat eri luokan potilaita kuin doparit. Ne ovat näitä poikien läpät, me olemme kaikki samassa kelluvassa paattissa. Kohta pääsee taas purjehtimaan!