Minä, ja eläimet. Elinikäinen rakkaussuhde, piste. Ensimmäinen kosketus eläimillisen maailman kanssa tapahtuu muuan päivä sen jälkeen kun ipana Julle oli astunut maailman lavalle. Ryömiin siinä iässä joka paikkaan, mun seikkailu halu oli kertakaikkiaan rasittavaa.
Ainoa otus joka sietti mun olemusta oli jätti snautseri uros. Mummon doggi, oltin faijan suvun mökillä. Kerry oli nimi. Irlannissa aika yleinen miesnimi. Olisiko sen nimen pitänyt kertoa minulle jotain? Omasta kosteasta tulevaisuudesta? Ehkä, menneet ovat menneet.
Yksi päivä, ja mun uteliaisuus vei taas voiton. Mua vitutti etten osannut puhua, höpötin jotain omaa mansikka kieltä. Olin monta päivä makannut terasilla Kerryn kaverina. Haluaisin vältämättä tietää mikä hiivatin taika aines puruluussa on.
Aloin ihan pokkana ilman omia legoja suussani nuolastaa Keeryn ikioma, ja rakasta puruluuta. No, mitä suloista tässä tarinassa on? Sain jo lapsena suvun dorkan mainetta. Noin sööti poika, ja niin villiintynyt. Suloisuus päättyy sitten hyvin, hyvin nuorena.
Haistoin vitut koko köörille, ja lähdin omalle radalle. Mun mielikuvitus pakotti mut lähtemään pois, ja kauas. Ilman sitä boltsin antamaa lahjaa en olisi ikinä selvinnyt. Mun mielikuvitus on ruvennut unissa viedä jonnekin muualle, ja taas lennetään aika kauas, kauas pois.
Kunnes joku aito kokemus palaa mieleen. Viimeisten 15 kuukauden tapahtumat eivät ole ehtineet sulata. Unelmoin suloisesta lomasta. Pehmeästä lepopaikasta, ilman mitään liian tiivistä seuraa. Aika näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti