Kapakoiden vessatilat, uskomuksiin liittyvien tarinoiden Mekka. Vesa on........vaikka mitään. Ihana tietää. Välillä minusta tuntuu että vessoihin pitäisi asentaa yleistä hätäpuhelinta. Ehkä julkiset vessat ovat ainoat jäljellä olevat paikat missä jengi saa sitä touchia omiin tarpeisiin.
En minäkään ennen välittänyt omista tarpeista, minä kielsin että minulla on niitä. Nyt en tarkoita vessakäynnit, tarkoitan jotain aivan muuta. Ihmiskontaktit, fyysinet, ja henkiset. Ei nyt ihan kokonaisuudessa, mutta liian harkitusti.
En edes uskaltannut lohduttaa itseäni, ja pidin turpani kiinni kun joku läheinen yritti aidosti lohduttaa meikäläistä. En uskonnut olevani lohdun arvoinen. Siinä vähän traumamöykkyn herkkupaloja kansalle. Sain lapsena niin paljon materiaallista lohtua että minusta on jo pitkään tuntunt siltä että tavarat rupevat tulemaan korvista.
Rahahanat menivät kiinni kun olin 15 v. Koko paska syttyy palamaan pohjaan. Olen aina ollut ennemän kiinnostunut aidoista asioista, ja olen siitä syystä ajoittain elännyt kuin erakoittunut munkki. Vitut hyvinvoinnista oli meitsin mantra.
Tämän keittäjän sipulit kuoriuttuvat hitaasti koska olen oikeasti oppinut tulemaan itseäni kanssa toimeeen. Elämä vie, ja joskus täytyy antaa sen viedä. Se on ajoittain erittäin surullista seurata mitä me ihmiset tehdään, mutta se ilmeisesti kuuluu tähän pakettiin. Onneksi seuraava saapuva paketti sisältää kirjan nimeltään toipuva mieli.
Minä koen sen velvollisuutena olla antamatta näiden vatipäiden touhut estämään meikäläisen vilpitötntä auttamisen halua. Empatian vallankumous saa koko ajan lisää bensaa souniin, ja omat suonet eivät ole enään täynnä piikkittämisen jättämiä jälkiä.
Yksi uskomus teille, päihteet ovat ihan perseestä!!!!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti