valoa päin

 Se pieni, ja kaunis päivän valopilkku. Joskus ei kehdata nähdä sitä. Minä en yritä luoda turhaa toivoa, en usko utopian. Pienessä muodossa sen pysty kuitenkin luomaan, lyhyeksi ajaksi. Tässäkin kuvassa osa jengistä pitää valon loitolla, osa sukeltaa sitä päin.

Olen myös toipuva työnarkomaani, oikeasti. Omasta asennesta johtuen jengi oikein välillä ei ymmärä miten kestän. Nyt tuli stop, saman nimistä paikka kohti, ja henkilökohtaisella tasolla. Olen tyuöuupumksesta johtuen sairaslomaalla, ja kestosta en ole vielä täysin varma.

Olin niin väsynyt etten jaksanut edes töisää enään tsempata muita, ja niin ei saisi käydä. Yksi myrskyinen ihmissuhde vei omat osat voimavaroista. Olen taas lineaarinen singulaarinen kompastuva luonnon dorka. Sinkkumies, ei sillä ole mitään väli. 

Kirjailijana minun kutsumus on ravistella ihmisiä, päättäjät, toipuvat, ketä tahansa. Joskus osuun, ja saan jonkun miettimään sitä oma ei niin pientä paska toiminta. Haluammeko oikeasti rakentaa parempaa tulevaisuutta? Minusta tuntuu että liian moni odottaa että kyllä joku hoitaa. Vittu, nyt se pää ahterista, ja lujaa.

Kaiken ei voi aina sanoa kauniilla tavalla. Tämä maailman tilanne hajottaa mun päätä, ja jengi halua silti pitää ainoastaan hauskaa. Minulle nyt, ja vittu heti. Ahneus, itsekeskeisyys, sitä ikuista todellisuuden pakoon juoksemista. Näihin tämä ihmiskunta kompastuu, siitä ei pääse mihinkään. 

Puheet, nostetaanpas joskus sanat tekojen tasolle. Minä kierrätän, minä en ylikuluta, minä mietin mitä kulutan, ja milloin. Voinko tehdä sen enenempää, ehkä...Oikein hyvää viikonloppua kaikille tasapuolisesti.